Jokseenkin keskeneräinen teos, joka olisi kaivannut hiomista. Alussa kesti hieman ennen kuin kaiken toiston keskellä pääsi sisälle Fagerholmin persoonalliseen tyyliin, josta pidin etenkin Amerikkalaisessa tytössä ja myös tässä kirjassa. Pidän myös Fagerholmin tarkkanäköisyydestä ja tämäkin kirja sisälsi oivalluksia ja kohtauksia, joissa elämän perimmäinen olemus paljastui - tai oli ainakin lähellä paljastua. Ongelmana on ehkä, että teoksessa vilisevät hahmot, jopa päähenkilö (joka tässä tuntui olevan etupäässä tarkkailija, vaikka teos olikin nimetty hänen mukaansa), jäävät kovin etäisiksi ja vaikka tunnelma on herkkyydessään hyvin elämänmakuinen, hahmot eivät oikein kanna. Lisäksi loppupuolella toisteisuus vei teokselta terää ja alkoi tuntua siltä, ettei keskivaiheilla esiin nousseeseen kysymykseen siitä, mihin tämä kaikki johtaa (paljastuuko elämä?), tulekaan mitään vastausta. Eikä tullutkaan. Viimeinen neljännes (reilut sata sivua) oli melko puuduttavaa luettavaa ja jäljelle jäi pettymys, joka ei edes sisältänyt tunnetta siitä, että minulta jäi vain jotain ymmärtämättä. ( )