Joel Haahtela on yksi kotimaisista mielikirjailijoistani. Esikoisromaanistaan lähtien Haahtelalla on ollut oma, tunnistettava tyyli: salaperäinen, runollinen, pienieleinen. Kirjat sijoittuvat yleensä jonnekin Eurooppaan (Italia, Saksa, Espanja) eivätkä suinkaan surkeisiin Helsingin betonilähiöihin. Henkilöt ovat aina hieman eksyksissä, joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti. Haahtelan kerronnassa on jotain Kieslowskin elokuviin ja toisaalta Antonio Tabucchin ja Fernando Pessoan kirjallisuuteen viittaavaa. Kirjailija on maininnut esikuvakseen myös novellisti Raija Siekkisen, josta hän myös kirjoitti Traumbachia edeltäneen teoksen Katoamispiste.

Traumbach on kertomus itseltään ja maailmalta eksyneestä nuoresta miehestä Jochenista, joka koettaa löytää Traumbach-nimisen henkilön tehdäkseen tästä haastattelun Frankfurter Allgemeineen. Haastateltavaa ei löydy ja hetki hetkeltä myös todellisuus alkaa hävitä Jochenin ympäriltä.

Vaikka pidän Haahtelasta, täytyy myöntää, että tämä kirja oli minulle hieman liian epämääräinen. Selvisikö lopuksi jotakin vai halusinko ajatella niin, että selvisi? Ainakin kirja saa pään pyörälle ja nopeasti, koska kirja on hyvin ohut.. ( )