Nicola Sirkis

Kissing my songs valottaa Nicola Sirkisin Indochineen nivoutuvia elämänvaiheita kolmenkymmenen vuoden ajalta. Kirjan konsepti on nerokas; jok'ikisen laulun syntyhistoriaan paneudutaan yksi kerrallaan muutaman sivun verran. Michaux'n Sirkisin kanssa käymät keskustelut ovat faneille kertakaikkisen herkullista luettavaa - lukijalle selviää mikä tapahtuma, paikka tai teokset ovat toimineet kappaleiden innoittajina. Kirja kattaa albumit L'Aventurier'sta La Republique des Meteors'iin eli koko kirjaa edeltävän julkaisuhistorian, yhteensä 123 laulua. Kirjassa on käytetty kuvituksena Sirkisin käsinkirjoittamia laulunsanoja.

Kirja avaa ikävälläkin tavalla silmiä sille miten taiteessa kaikki on lainattua joko elämästä tai suoraan muiden teoksista. Pettymys oli myös muiden kirjoittamien tekstien käsittelemisen poisjättäminen - syntyhistoriasta olisi mielestäni voinut muutaman lauseen käydä loihtimaan, etenkin kun suuresta osasta lainatekstejä on kehkeytynyt suosiota nauttineita radiosinglejä sekä musiikkivideoita. Kirja aiheuttaa toisaalta myös innostahihkumisia ja indohysteriaa aina kun omaa kotipaikkaa sivutaan kohteliaasti tekstin lomassa; kuka voisi olla kihisemättä innosta kun maailmansotiin näennäisesti keskittyvä albumi onkin pohdittu Lapin rauhassa, tai hellyyttävä kasaripunkki poliittisesta tilasta äänitetty Suomen saaristossa?

Kirjan nimi pohjaa Indochinen rakastetulle ysärihitille, vaikka englanninkielinen nimi vain ranskaksi ja Ranskassa esiintyvälle bändille äkkiseltään sukkelalta vaikuttaakin. Sirkisin rakkaudensekainen arvostus laulujaan, uraansa ja fanejaan kohtaan on kuitenkin kirjan kantava voima, ja nimikin siksi varsin oikeutettu sekä osuva.… (altro)

Indochinen valovoimainen johtohahmo, laulaja Nicola Sirkis, kokeilee siipiään lyhytproosan kirjoittajana ensimmäisessä julkaistussa novellikokoelmassaan Les mauvaises nouvelles'ssa (Huonoja uutisia/Huonot novellit). 80-luvulta asti kansaanuppoavista lyriikoistaan tunnetun kynämiehen mahti ei kuitenkaan pääse oikeuksiinsa kymmensivuisissa tarinoissa, joista paistaa ikävän tunnistettavasti läpi artistin eittämättä "innoituksena" käyttämät kirjailijat (mm. Duras ja Salinger) - ja jopa näiden yksittäiset kirjat.

12 tarinan henkilöhahmot liikkuvat milloin epätoivoisen eksyneinä Pekingin kaduilla, milloin piilottelevat orastavaa rakkauttaan samassa hotellihuoneessa kuin vanhempansa reilua vuosikymmentä aiemmin, milloin tuntevat eskaloituvaa ahdistusta pintaliitobileissä. Tarinat leikittelevätkin pitkälti kielletyillä ja vaietuilla aiheilla, mutta ovat silti perustunteiltaan helpostilähestyttävää luettavaa suurimmalle osalle lukijoista.

Tosifani voi löytää kirjasta tarpeellisen jatkeen Indo-universumilleen, mutta pettymysten välttämiseksi suosittelen heitäkin pitäytymään lalulujen teksteissä.… (altro)