Jaakko PaavolainenRecensioni

Vuoden 1918 poliittisia väkivaltaisuuksia käsittelevän tutkimuksen tarpeellisuutta ei ole vaikea perustella. Suurestikaan liioittelematta voi sanoa, että suurin osa tämän aihepiirin ympärille rakentuneesta kirjoittelusta on ollut sekä puutteellisten asiatietojen että jyrkän yksipuolisen asennoitumisen leimaamaa. Niin valkoisten kuin punaisten puolelta on kiinnitetty kyllä huomiota vastapuolen suorittamiin epäoikeutettuihin tekoihin, mutta mitä räikeämmässä ja tuomitsevammassa hengessä se on tapahtunut, sitä suuremmaksi on kasvanut moraalinen esto edes kuvata, saati sitten tutkia, oman puolen tekoja. Valtiot. lis. Jaakko Paavolaisen teos on ensimmäinen ankaran puolueettomaan tutkimustyöhön perustuva analyysi vuoden 1918 terroriteoista maassamme. Mahdollisimman lyhyesti, yleisluontoisesti ja helppotajuisesti tutkimuksen tekijä selostaa ne toimenpiteet, jotka tähtäsivät poliittisiksi vastustajiksi katsottujen hengenriistoon. Kivijalka tutkimukselle syntyi jo vuonna 1918, jolloin papit laativat tilastollisen päätoimiston käyttöön seurakuntansa osalta luettelon ”kansalaissodan johdosta kuolleista tai hävinneistä henkilöistä". Valtiorikosoikeuksien asiakirjat muodostavat toisen, keskeisen lähdemateriaalin, tuomittiinhan näissä oikeudenkäynneissä kymmeniä. tuhansia kapinaan osallistuneita. ”Punainen terrori” ei rajoitu pelkästään kvantitatiivisiin, kronologisiin ja maantieteellisiin tosiasioihin, vaan siinä selvitetään myös tapahtumien yleistä luonnetta syvemmältikin. Myöhemmin ilmestyy tutkimuksen toinen osa, jossa vastaavasti käsitellään "valkoista terroria".