Sinikka Nopola (1953–2021)

Olipa harvinaisen heikko kirja. Risto Räppääjä ei osunut omaan lapsuuteen, joten sitä ei koskaan tullut luettua, mutta omien lapsien ja ennen kaikkea varsin onnistuneen ensimmäisen elokuvan jälkeen tuli sellainen fiilis, että tämänhän voisi lukea lasten kanssa. Kirjastossa sattui olemaan tämä paikalla, joten valitsin sen.

Oletin tämän olevan ehkä viimeisimpiä Räppääjä-kirjoja, sillä kyynisesti ajattelin hyvän kerronnan ja vitsien jo sen verran laimentuneen, että sarjan parhaat päivät ovat takana ja autopilotin olevan päällä. Varsin yllättävää oli huomata, että tämähän on Räppääjä-sarjan toinen osa. Eipä olisi tämän kirjan perusteella uskonut, että tästä sarjasta olisi kehkeytynyt mitään ihmeellistä, edes Suomen mittakaavassa.

Juuri tätä ennen luimme lasteni kanssa Dahlia (Jali ja suklaatehdas), jossa absurdismi, pirstaleinen ja episodimainen koheltaminen ja lapsen näkökulmaan asettuminen olivat niin paljon paremmin saavutetut. Tässä koheltaminen käy nopeasti väkinäiseksi.

Lainasimme myös vähän myöhäisempää perua olevan Risto Räppääjä ja Yöhaukka. Luetaan se seuraavaksi. Toivottavasti ollaan eri tasolla.… (altro)

Risto och moster Rita flyttar in i en ny lägenhet. Risto gillar att trumma. Moster Rita stör sig inte på Ristos eviga trummande, men snart börjar de få mystiska arga brev med utklippta bokstäver från någon i huset. Vem kan ansändaren vara? Kan det vara Lindberg, som bor i lägenheten under och som äger huset och har namngett gatan. Eller kanske grannen ovan, som lever bakom stängda gardiner och sedan visar sig vara Tea och Ante som gillar att klippa och klistra bokstäver? Vi får följa med Risto och Rita på cirkus för fäder och söner, när de tappar hemnykeln och engagerar hela bostadsområdet och när de firar midsommar med picknick och försvinnanden i det gröna. En rolig bok med ständigt oväntade vändningar i historien om Risto och hans moster Rita… (altro)