Anne Leinonen

3,5 tähteä

Vähän kummallinen lukukokemus. Kirjassa oli ehdottomasti parasta tunnelma. Alku johdatteli hyvin vahvasti lapsuuden kellastuneiden kesämuistojen maailmaan, isomummon vanhojen omenapuiden ja pihakaivon liepeille. Kertomuksen edetessä alkoi tuntua siltä, että outoutta oli outouden vuoksi, mutta lopulta tarina paketoitiin niin hyvin, että se ei jäänyt häiritsemään. En nyt ehkä itse osta tätä ihan kauhuna, mutta tunnelmallisena jännärinä ehkä.

Pidän kovasti metsän ja muinaisuskontojen teemoista, vaikka jälkimmäisestä en niin kovasti tiedäkään. Tuntui hyvältä samoilla Riinan mukana suolla ja metsän sylissä. Juonellisesti vaatinee ehkä vielä hieman purekelua ennen kuin siitä saa jäsenneltyä mitään järkevää.… (altro)

Keksin (ainakin) kaksi hyvää tapaa kertoa fantasia- tai dystopiaympäristöön sijoittuva tarina: 1) lukija tutustuu outoon maailmaan yhdessä henkilöiden kanssa tai 2) lukija tutustuu outoon maailmaan henkilöiden välityksellä. Näitä tapoja voi sekoitella sopivassa suhteessa. Olennaista on se, että kaikki tapahtuu toiminnan kautta. Tässä kirjassa käytetään yhtä huonoa tapaa: lukija tutustuu outoon maailmaan henkilöiden esitelmöinnin avulla. Päähenkilöt Utu ja Marras selittävät maailmaansa enemmän kuin toimivat siinä. Välillä tuntui kuin oppikirjaa olisi lukenut.

Aineksia olisikin varmasti koko Euraanian historian ja yhteiskuntaopin peruskoulun oppimäärään. Kirjan parhaita puolia on antaumuksella ja yksityiskohtaisesti luotu tulevaisuudenkuva. Kirjailijoiden kuvittelema maailma on kiinnostava, ja olisin kovasti halunnut viihtyä siinä. Henkilöissäkin oli paljon potentiaalia. Utu ja Marras ovat sopivan kompleksisia ja omalla tavallaan erityisiä ja siten kiinnostavia päähenkilöitä, teoriassa ainakin. Käytännössä en kyennyt luomaan heihin tunnesidettä, sillä he eivät tuntuneet olevan läsnä omassa tarinassaan. Sen lisäksi, että he luennoivat maanosamme menneisyydestä, he selittivät henkilöhistorioitaan. Dramaattisia asioita - rakastumisia, mustasukkaisuutta, kuolemaa - on tapahtunut jo ennen kuin kirja edes alkaa. Ne tapahtumat ovat tarinan varsinainen alku ja olisinkin halunnut päästä seuraamaan niitä tapahtumahetkillä. Niiden selostaminen etäisinä muistoina on hyvin matalan aidan ylittämistä. Ilmeisesti suorastaan melodramaattisten ihmissuhteiden puiminen ei ole kirjailijoita kiinnostanut, mutta itsepähän he ovat sen sopan keittäneet.

Valittu kerrontatapa pitkästytti niin, että kirja jäi kesken. Kaipasin enemmän näyttämistä ja vähemmän kertomista.… (altro)

Routasisarukset sijoittuu Euraaniaan 2300-luvulle. Eurooppa on lähes tuhoutunut 140 vuotta aiemmin tapahtuneessa biotutkimusaseman räjähdyksessä, jota seurasi joukko terrori-iskuja ja ydinvoimalaonnettomuuksia. Tuhoutumattomat alueet on jaettu pieniin, melko eristäytyneisiin saarekkeisiin, jota hallitsevat erilaiset ryhmittymät ja klaanit.

Suojatussa, luonnonvaroja hyödyntävässä Laaksossa asustava Utu kapinoi alueen perinteitä ja arvoja vastaan. Asukkaat viettävät yksinkertaista ja eristäytynyttä elämää. Kaikesta on pulaa: energiaa säännöstellään, ruoka saadaan omilta pelloilta ja koneet ja muut hyödykkeet kerätään läheiseltä kaatopaikalta, joka on muinaisjäänne menneen maailman ekokatastrofia edeltäneeltä ajoilta. Laakson ulkopuolisista alueista kerrotaan villejä huhuja ja kauhujuttuja, jotta kenenkään ei tekisi mieli lähteä sinne. Utun rakas kasvattiveli, Marras, on kuitenkin paennut Laaksosta, koska hänkin on rikkonut yhteisön sääntöjä...

Laakson kulttuuri ja perhemuodot ovat kiehtovia. Harvoilla Laakson asukkailla on biologisia lapsia vaan perheille tuodaan alueen ulkopuolelta nimettömien hedelmöittäjien ja valikoitujen kantajien, eli tiinettärien synnyttämiä lapsia. Myös Utu on adoptiolapsi omassa perheessään. Utun perhe koostuu viidestä lapsesta ja kahdesta isästä, Booriksesta ja Halvarista. Muutenkin Laakson perheet ovat melko epäsovinnaisia: kolme tai neljä vanhempaa sisältävät perheet ovat yleisimpiä. Harvemmin kirjallisuudessa törmää tällaiseen kolmi- ja neliapilaperheiden kirjoon. Tosin romaanissa huomautetaan erikseen (mielestäni tarpeettomasti), että Utun kasvatti-isillä ei ole suhdetta toisiinsa...

Saastuneet maa-alueet, geneettiset sairaudet ja syntyvyyden tiukka säännöstely toivat mieleen Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan -romaanin, jonka luin vasta äsken. Kuten Tepperin romaanissa, myös Routasisaruksissa ihmisillä on outoja, periytyviä kykyjä: esimerkiksi Utu pystyy ymmärtämään muinaisia koneita ja laitteita ja käskemään niitä toimimaan mielensä mukaan. Kyvystä voi kuitenkin olla myös haittaa, kuten Utu huomaa etsiessään veljeään ja selvittäessään biologisten vanhempiensa salaisuutta.

Routasisarukset on rikkaasta mielikuvituksesta, taidokkaasta kerronnasta ja huolella rakennetuista henkilöistä punottu verkko. Vaikka kirjailijoita on kaksi (mikä on muuten varmaan aika harvinaista kaunokirjallisuudessa?), juoni ja tyyli pysyvät tiiviinä ja yhtenäisenä. Tuhon jälkeinen dystooppinen maailma on julma, epätasa-arvoinen ja jakautunut paikka, mutta erilaisuus kukoistaa edelleen ja salaisia voimia piilee yllättävissä paikoissa.

Vaikka Routasisarukset on luokiteltu nuortenkirjaksi, se uppoaa todistetusti myös aikuisempaan lukijaan. Trilogian toista osaa joutuu harmittavasti odottelemaan ensi vuoden puolelle.

Alkuperäinen arvostelu… (altro)